EM-KULTAA JA UUSI ENNÄTYS!

2016-08-14 13:24:57

 

 

JEEEHH,

  

Kauden päätavoitteeni, nuorten EM-kisat Georgiassa, on nyt kilpailtu ja avaan vähän reissuamme sekä mielipiteitäni nuorten arvokilpailuista. Olikin muuten tosi tapahtumarikas matka!

 

Vaikka jotkut urheilun seuraajat sekä lajissa sisällä olevat tyrmäävät nuorten arvokisat täysin, antaisin itse niille mahdollisuuden. Se, että olen nuorten arvokisamitalisti, ei tarkoita vielä paljoa tulevaisuuden kannalta ja ymmärrän sen hyvin itsekin. Ymmärrän myös hyvin sen, että on mahdollisuus nousta aikuismenestykseen, vaikka ei pärjäisi nuorten arvokisoissa tai osallistuisi ollenkaan. Nuorisomenestys ei myöskään tarkoita, etteikö minusta voisi tulla huippua. Suomessa on valloillaan ajatus siitä, että nuorista lahjakkuuksista ei kuitenkaan tule mitään. On hyvä muistaa, että jokainen on oma yksilö ja jokainen tekee asiat omalla tavallaan. Sen takia jokaisella on oma mahdollisuus, huolimatta aikaisempien lahjakkuuksien historiasta. Nuorten sarjojen saavutukset osoittavat kuitenkin, että omaa lahjakkuutta lajiin, vaikkakin kovin työ on vielä edessä. 

 

Se, että minulla on arvokisakokemusta tarkoittaa jotakin. Se tarkoittaa, että minulla on jo nyt kokemusta äärimmäisistä ja todella muuttuvista olosuhteista, ennakkosuosikkina olemisesta, median luomista paineista, yhteishengestä ja ties mistä! Kaikesta sellaisesta, mitä täällä Suomessa ei välttämättä opita ja nämä todella kasvattavat urheilijana polulla kohti huippua. Se, että näistä kisoista saa hyvää kokemusta myöhempiä arvokisoja varten, ei tietenkään tarkoita, ettei näitä oteta tosissaan ja että nämä olisivat vain niitä kuuluisia opintomatkoja. Kun kyse on arvokisamitalista, totta kai kilpailijaluonne nousee esille! Ainakin minulla. Mikäli olisin ollut esimerkiksi neljäs, tietenkin olisin ollut pettynyt. Nämä kisat eivät kuitenkaan ole näytönpaikka tulevaisuutta varten, sillä vain osasta tulee huippuja, suuremmasta osasta ei. Minulla olisi ollut mahdollisuus osallistua myös aikuisten arvokisoihin Amsterdamiin, jossa olisin ollut altavastaajana ja olen todella tyytyväinen päätökseeni olla lähtemättä. Kokemuksena uskon tämä olleen opettavaisempi matka paineineen ja samalla se menestys toi paljon motivaatiota tulevaan.

 

 

Kannattaako nuoria silti lähettää näihin kisoihin? Minun mielestäni ehdottomasti kyllä.

 

 

IMG-20160718-WA0019 

 

Mutta nyt kerron vähän itse reissusta:

 

''Huh, pahin on nyt takana'' totesin helpottuneena Istanbul-Tbilisi lennon jälkeen. Olimme lähteneet matkaan aamulla Helsingistä Turkish Airlinesin lennolla ja matkustus piti sisällään kuuden tunnin vaihtoajan Istanbulin lentokentällä. Kun kone vihdoin laskeutui Tbilisiin puolen yön jälkeen tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, olin iloinen. Olimme selvinneet hengissä. Ennen matkaa olin lietsonut pelkojani googlailemalla Euroopan lentoyhtiöiden mustia listoja ja tietysti olin tietoinen siitä, mitä Istanbulin lentokentällä oli tapahtunut muutamaa viikkoa aiemmin. Kaikki oli mennyt siihen asti melko hyvin, erittäin pahaa lentokoneruokaa lukuun ottamatta. Vihdoin saisin oikeasti alkaa keskittymään vain ja ainoastaan urani ensimmäiseen oikeaan arvokisastarttiin..

 

Suomen joukkue pääsi kisakylään kahden aikaan yöllä. Sinne saavuttuamme, 17 tunnin matkustamisen jälkeen, saimme kuulla Ruotsin joukkueen odottaneen siellä jo pari tuntia, koska heille ei ollut vapaita huoneita. Olimme saapuneet Georgiaan, nuorten EM-kisoihin ja kisakylä oli ylibuukattu. IHAN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ! Kuvassa näkyy joukkueen olosuhteet keskellä yötä epätietoisessa tilanteessa.. Kolmelta aamuyöstä muutama torstaina kisaavaa tyttöä pääsivät kisakylän huoneisiinn unkarilaisten kanssa. He joutuivat nukkumaan ilman peittoja ja tyynyjä, joten unet jäivät heikoksi. Me muut söimme jäljellä olevia eväitämme (edellisestä ateriasta oli siinä vaiheessa arviolta 6h), pesimme hampaita ja sitten en oikeastaan tiedä, kai vain valmistauduimme nukkumaan kisakylän vieressä olevan hotellin aulassa. Onneksi edes pääsimme sisälle, sillä vaihtoehtona oli yö ulkona, koska hotelliin kerrottiin olevan täynnä. En tiedä, kuka sen sanoi ja miksi, mutta neljän aikoihin Suomen joukkueen johtajat kuitenkin päättivät, että yövymme seuraavan yön tässä hotellissa kisajärjestäjän maksamana. Päästessämme nukkumaan aamulla puoli viideltä, nukahdin heti.

 

 

IMG-20160720-WA0145

 

 

Seuraavan päivänä moni lähti tutustumaan stadioniin. Jäin hotellille, koska minulla oli vain verryttelyä ja kentälle oli puolen tunnin kuuma bussimatka. Illalla oli vielä edessä hotellin vaihto, joten lepäily rennosti oli kiva vaihtoehto. Keskiviikkona menin ensimmäistä kertaa kisaruokalaan syömään ja se vaikutti aluksi ihan hyvältä: pastaa, riisiä, perunoita, eri lihoja ja kasviksia… Perusruokaa, joka maistuikin muutaman ruokailun ajan. Kun sama ruoka seisoi tarjolla aamupalalla, lounaalla, päivällisellä ja iltapalalla päivästä toiseen, alkoi se pikkuhiljaa tökkiä. Useimmiten ateriani oli kylmää pastaa, pihvejä (näytti jauhelihalta, henkilökunta sanoi kanaksi), kurkkua/porkkanaa ja kovaa leipää. Kanankoipia en uskaltanut syödä enää sen jälkeen, kun ne oli nähty ilman suojaa lattialla vadissa, yli kolmenkymmenen asteen helteessä. Kurkut yritin muistaa pyyhkiä märällä paperilla ja muutenkin pyrin välttelemään kaikkea epäilyttävää. En tietysti voinut vaikuttaa siihen, mitä tapahtui takahuoneessa piilossa meiltä urheilijoilta: Miten astiat pestiin? Miten ruoka oli säilötty? Mistä ruoka tuli ja miten se valmistettiin? Pakko oli silti syödä, sillä varsinkin omassa lajissani liian vähällä energialla juoksusta ei tule mitään. Lisäksi heinäkuisen Georgian äärimmäisessä kuumuudessa menettää paljon hivenaineita ja suoloja. Olenkin tosi tyytyväinen, että olin varautunut etukäteen hyvin. Muun muassa kaurapuuron ja tonnikalan lisäksi minulla oli paljon Fastin lisäravinteita mukana, sillä halusin varmistaa saavani kaikki tarvittavat ravinteet näissä olosuhteissa. Varovaisuudesta ja omista eväistä huolimatta todella monella tuli vatsavaivoja ja jopa kuumetta. Jouduin itsekin ottamaan antibiootteja aiemmin aloitetun maitohappobakteerikuurin lisäksi.

 

IMG-20160720-WA0139    IMG_0133

 

 

Noh, keskiviikkoiltana rupesimme vaihtamaan hotellia.. Oli kiva vihdoin päästä pysyvämpään ratkaisuun, sillä sompailu paikasta toiseen matkatavaroiden kanssa oli stressaavaa. Kun saavuimme ”hotelliin”, se oli aivan muuta kuin mitä olimme kuvitelleet. Se oli melko pieni takapiha eikä näyttänyt edes hotellilta. Se kai olikin enemmän hostelli, todella kämäinen sellainen. Sängyt olivat järjettömän kovat eikä niissä ollut edes peittoja, sisäilma haisi järkyttävän paljon tupakalta ja homeelta, sen lisäksi vieressä oli iso ja kovaääninen autotie. Ainoat hyvät huoneet olivat kulmahuoneet, joita oli vain kolme. Olimme siis taas samassa tilanteessa: Minne mennä? Hostellin henkilökunta väitti meitä neideiksi, muut hyvät hotellit olivat täynnä ja kisakylän viereinen hotelli, eli ensimmäisen yön hätämajoitus, oli liian kallis. Olimme taas ilman ruokaa, onneksi itse sain tankattua Suomesta tuoduilla eväillä. Loppujen lopuksi, iltakymmeneltä menimme takaisin ensimmäiseen hotelliin kisakylän viereen. Vihdoin pääsimme asettumaan aloillemme ja saimme purkaa laukkumme kunnolla. Ei käynyt kateeksi niitä joukkuekavereita, joilla alkoivat lajit jo seuraavana aamuna.

 

asteet stadion

 

 

Torstaina vain verkkailin hieman ja perjantaina vuorossa oli alkuerät. Georgiaan oli kiva palata takaisin, sillä viime vuodelta oli niin paljon hyviä muistoja. Tänä vuonna uutta oli kuitenkin se, että juoksuja oli kolme: alkuerä, välierä ja finaali, kaikki peräkkäisinä päivinä. Torstaina oli tuntunut ihan hyvältä, samoin verkassa ennen alkuerää. Usein jo ennen parhaimpia juoksujani tiedän verryttelyssä, että tänään on hyvä päivä, tänään tulee hyvä suoritus. Alkuerässä minun ei kuitenkaan tarvinnut vielä tehdä parastani ja olikin aika vaikeaa suhtautua tulevaan juoksuun. Oli oikeasti tosi hankala juosta ns. säästöliekillä. Olin ajatellut lähteväni kuitenkin suhteellisen kovaa liikkeelle ja sen jälkeen rentouttavani. En tiedä, miten onnistuin suunnitelmassani. Muistan juoksustani ainoastaan sen, kuinka joku kaatui alussa ja miten viimeisessä kaarteessa näin tilanteen muihin verrattuna. Loppusuoralla kurkkasin olkapään yli varmistaakseni olevani kolmen joukossa eli saavani suoran välieräpaikan. Keskittymisen kannalta tämä ei ollut paras juoksu ja päätinkin muuttaa taktiikkaa seuraavassa juoksussa.

 

400m_H_G._17.07.2016_EYCH2016_(2)

 

 

Se meni jo hieman paremmin, mutta edelleen tekeminen oli raskasta ja olinkin hyvin epävarma ennen finaalia. Järjetön kuumuus aiheutti ongelmia ja tuntuikin, että oli jopa viime vuotta lämpimämpää. Alkuverryttelyä ajatellen kuumuus on mielestäni todella hankalaa. On vaikea tietää, milloin on tehnyt tarpeeksi, sillä kroppa voi tuntua lämpimältä, vaikka ei olisikaan vielä valmis kovaan vauhtiin. Viileys tuntuu paremmalta vaihtoehdolta, koska silloin ei voi ainakaan verkata liikaa. Kuumuudessa lihakset voivat löystyä liikaa. Kisajärjestäjät eivät olleet ajatelleet meitä urheilijoita, sillä kylmiä sisätiloja oli tosi vähän. Viime vuonna tein melkein koko verkan sisällä viileässä voimisteluhallissa, mutta tänä vuonna ne olivat suljettuna. Tyhjiä halleja oli, mutta kun oli päätetty, ettei niihin saa mennä, pysyi asia sellaisena, oli ulkona kuinka kuuma tahansa. Olosuhteet olivat tietenkin samat kaikille ja tein kaiken voitavani, mutta olihan se silti ihan kauheaa.

 

13769356_10153956943996137_7721290331881917985_n   IMG-20160716-WA0007

 

 

Juokseminen sellaisessa kuumudessa oli aika tuskallista ja siksi olinkin todella helpottunut kisojen päätöspäivänä olleen finaalin jälkeen. Lähdin melko kovaa muihin nähden ja se saattoi olla pelkästään hyvä juttu. Kisojen kaikki juoksut olivat tuntuneet melko raskailta ja lopun kanssa oli ollut ongelmia, vaikka se on normaalisti vahvuuteni. Kun sveitsiläisen loppusuora finaalissa oli niin vahva, oli onni, että olin uskaltanut lähteä kovaa ja pystynyt tekemään selvästi eroa häneen. En ollut aikaani tyytyväinen, mutta pystyin kantamaan ennakkosuosikin paineet ja unohtamaan kaikki matkalla sattuneet vastoinkäymiset. Kärsin vatsavaivoista ennen finaalia ja ruoka pysyi huonosti sisällä, mutta minun oli vain unohdettava nämä minusta riippumattomat ulkopuoliset tekijät. Tämän oppiminen saattoi olla jopa tämän reissun isoin opetus minulle ja tuntuihan se EUROOPAN MESTARUUS hyvältä!

 

viivi_kisan_jälkeen

 

Päätavoite on nyt saavutettu tälle vuodelle, mutta kausi jatkuu ja kovia kisoja on vielä edessä. Vuosi sitten EYOF-kisojen jälkeen kautta oli vaikea jatkaa, sillä Georgiassa tehty juoksu oli niin uskomaton ja samantasoinen aika tuntui jopa mahdottomalta. Pieni tai isokin tyhjyys on aivan normaalia ison tavoitteen saavuttamisen jälkeen ja sen tietävät varmasti kaikki, jotka ovat tähdänneet tiukasti johonkin päämäärään (esim. opiskelu). Toisaalta, jos yrittää liikaa paahtaa tiettyä tulosta kohti, saattaa kaikki muu ympärillä unohtua ja tavoitettu päämäärä ei tunnukaan niin hyvältä, kuin oli ajatellut. On muistettava nauttia hetkistä, jotka saavutetaan matkalla kohti päämäärää, eikä vain ajatella, että on onnellinen isoimman päämärän saavutettuaan. Tänä vuonna olo oli kuitenkin erilainen: EM-kullan jälkeen tunsinkin ennemminkin nälkää, sillä tiesin pystyväni parempaan.

 

viivi

 

Matkustimme takaisin Suomeen maanantaina eli heti kisojen päätyttyä. Menimme Turkin vallankaappauksesta huolimatta Istanbulin lentokentän kautta eikä siellä näkynyt ongelmia. 17 tunnin matkustaminen ja kisaväsymys vei todellakin viimeisetkin voimat ja oli mahtavaa päästä takaisin syömään kotiruokaa (MUMMON TEKEMÄÄ KAALILAATIKKOA) ilman pelkoa mahdollisista taudeista. Oli kiva päästä kotiin, vaikka reissu olikin tosi mahtava ja meidän joukkueella oli hyvä yhteishenki.

 

 

Montaa päivää en kotona lepäillyt, koska lähdin perjantaina Ouluun Kalevan kisoihin. Olo oli melko paineeton, sillä kauden päätavoite oli juuri saavutettu. En tiennyt mitä odottaa: edellisen viikonlopun kolme juoksua saattoivat tuntua kropassa, mutta edessä oli kaksi juoksua lisää eli yhteensä viisi juoksua kymmeneen päivään! Georgiassa juoksut olivat tuntuneet tosi raskailta, joten lähtökohdat Kalevan kisoihin eivät totisesti olleet kovin hyvät. Alkuerässä tuntui jo paljon paremmalta kuin Georgiassa ja sain itseluottamusta finaaliin. Olinkin oikeastaan tosi hyvässä vireessä ja tuolloin tiesin jo alkuverkassa, että tänään on hyvä päivä. Minun ei tarvinnut finaalissa ajatella yhtään mitään, vain juosta. Tällainen juoksu on aina hyvä, sillä mikään ei häiritse keskittymistäni, ei edes 84 cm korkea aita loppusuoralla, heh. Alkuni oli finaalissa melko maltillinen, sillä halusin jaksaa lopussa. Alussa jouduinkin menemään vielä 16 askeleella enkä 15 askeleella, joka on mahdollista kovassa vauhdissa. Olenkin hieman hankalassa tilanteessa, sillä kestävyyteni ei vielä ihan täydellisesti riitä hyvään loppuun, jos aloitan 15-askeleella, toisaalta 16-askeleen alulla loppu on hyvä, mutta joudun sipsuttelemaan aitoihin. Sipsuttelua tapahtui Kalevan kisoissakin. Vaikeaa, kun ei ole sellaista askelmäärää kuin 15 puoli.. Kokonaisuudessaan olin tosi tyytyväinen kisaan, koska tein ennätykseni, olin saanut oman juoksuni takaisin eli juokseminen tuntui taas hyvältä ja loppuni oli taas vahva. Vaikka kilpailijaluonteena vihaan häviämistä, olin silti tehnyt kaikkeni ja se, jos mikä, tuntuu paremmalta kuin yksikään voitto. Silloin ei jää jossiteltavaa: toinen vain on kovempi sinä päivänä. Ja niinhän Hilla oli.

 

kalevan_kisat

 

 

Nyt on kiva olla vähän aikaa kotona ja vain lepäillä, reissaaminen on ollut aika stressaavaa ja rankkaa. Tämä viikko on vielä rennompaa ennen paluuta kouluun. Seuraavan kisan juoksen 11.8 HIFK:n Hyvän tuulen kisoissa, lajeina 100m & 400m. Sen jälkeen onkin enää oman ikäluokan SM-kisat Kajaanissa, SM-ottelut Kuopiossa sekä Ruotsiottelu Tampereella. Nyt pitää vaan osata nauttia loppukaudesta, koska kesän jälkeen kisoja tulee seuraavan kerran vasta ikuisuuden päästä!!

 

-Viivi-

 

Iso kiitos vielä kaikille, jotka ovat olleet auttamassa mua matkalla nuorten EM-kultaan. Jussi Ihamäen osaava valmennus ja hänen perheen apu Porin reissuilla mahdollistavat, että homma toimii. Helsingissä voimavalkku Jari Nordblom on huolehtimassa, että kroppa pysyy ehjänä oikeilla tekniikoilla ja Jari Mönkkösen opeilla keskivartaloa on vahvistettu ja opittu vähän volttejakin. Iso kiitos tietysti äidille, muulle perheelle ja kavereille kaikesta avusta ja tuesta, samoin kuin kaikille yhteistyökumppaneille, Merville, Märskylle, HIFK:lle ja koko Suomen joukkueelle kisoissa! Vaikka tämä on yksilöurheilua ja teen suorituksen yksin, onnistuu paras tulos vain taustajoukkojen avulla!

 

 

jussi_ja_nolo

 

Kuvat: Aleksandra Niiranen / Ada Koistinen / Anatoliy Cherkasov / Iltalehti (Lentokenttäkuva) / Tero Siivola (Kalevan kisa-kuva)  / Kaisa Ihamäki 

 

© 2016 - Viivi Lehikoinen
Yhteydenotot:

ilehikoi@ulapland.fi

Toteutus:

Kotisivujen toteutuksesta ja ylläpidosta kiitos Tovarin poppoolle!

Se mukavempi digitoimisto